Yrittäjien Orivesi
Nykyaikaa ja teollisuutta
Oriveden teollinen perinne on pitkä ja komea. Se alkoi jo 1880-luvulla, kun kuntaan perustettiin sahalaitos.
Samoihin aikoihin syntyi merkittävin, tunnetuin ja alallaan valtakunnan ensimmäinen eli kenkäteollisuus. Edward Wallenius perusti
Suomen ensimmäisen kenkätehtaan silloin Oriveteen kuuluvaan Korkeakosken kylään. Siitä kehittyi yli 1.000 ihmistä työllistänyt,
paljon vientiäkin harjoittanut teollisuus. Mantereen Kenkätehdas Oy on nytkin suurin yksityinen työnantaja. Orivedellä tehdään
15 % Suomen nahkakengistä. Lisäksi Orivedellä on mm. tekstiili-, kemian- ja metalliteollisuutta sekä kaivannaistoimintaa.
Luonnollisesti myös nykytekniikka on mukana. Tamglass Engineering Oy on esimerkki uudesta valmistustekniikasta.
Viime aikoina on liikehdintää ollut eniten tietotekniikan alalla.
Aluetuki puree
Viime vuonna Oriveden elinkeinot tulivat kotimaisen aluetuen piiriin. Kehitysalueiden III-tukialueen investointi-, kehittämis-
ja käynnistystuet ovat käytettävissä. Tänä vuonna lisäksi tuli EU:n ohjelma 5b:n mukaiset mahdollisuudet.
Paluu kotisivulle